Satakunnan Sydänpiiri ry toteutti Ray:n tuella TSEPAM tsemppiä parempaan, valtimot kuntoon -hankkeen (2008-2011), jonka tavoitteena oli lisätä ihmisten terveitä elinvuosia valtimotaudin vaaratekijöitä ja valtimotauteihin sairastuvuutta vähentämällä. Tavoitteeseen pyrittiin aktivoimalla ihmisiä itse toimimaan ja ottamaan vastuuta omasta sydänterveydestä. Jopa 80% sepelvaltimotaudista ja yli 90% tyypin 2 diabeteksesta olisi ehkäistävissä terveellisillä elintavoilla. Valtimotautien ennaltaehkäisyn myötä mahdollistuu myös taloudellisen säästön aikaansaaminen yhteiskunnalle.
Tavoitteen saavuttamiseksi rakennettiin julkisen ja kolmannen sektorin välille yhteistyömalli, jossa korostui asiakkaan oma vastuu. Hankkeessa hyödynnettiin monipuolisesti sydänjärjestössä aiemmin kehitettyjä toimintamalleja kuten Ite-vertaisohjaajakoulutuksia sekä kehitettiin innovatiivisesti uusia toimintamalleja terveyden edistämiseen, kuten esimerkiksi internetpohjainen Oma Napa -nettipainonhallintakurssi ja elämäntapamuutoksiin herättelevä, tupperwaretyylinen ITE-matka.
Hankkeessa kehitetyt toimintamallit ovat jääneet elämään Oma Napa -toimintamallin juurruttamiseksi saatiin Ray:ltä hankerahoitus VerkkoPuntari -hankkeelle vuosille 2011-2013, ja sen avulla levitetään toimintamallia Satakunnan alueen terveyskeskuksiin.
Saadut tulokset osoittavat tämän tyyppisten omaan aktiivisuuteen kannustavien hankeinterventioiden merkityksen etenkin niiden joukossa, jotka ovat motivoituneita osallistumaan ohjattuun toimintaan ja kasvattamaan omaa terveyspääomaansa elintapoja muuttamalla.
Tutustu hankkeen loppuraporttiin
Loppuraportti.pdf (727.2 kt )
